Blogihiljaisuuden aikana minä ja Manu olemme korkanneet kisakentät. Osallistuimme Manun kanssa JAT:n kisoihin toukokuussa. Ensimmäisestä radasta tuli hylkäys. Rata sujui muuten täydellisesti (siis meidän tasolle), mutta ohjasin kropallani Manut väärään päähän putkea. Muuten rata meni hyvässä vauhdissa ja mahtavassa yhteistyössä. Toiselle radalle lähdimme ekoina ja mulla kesti Manun haku vähän liian kauan ja mua hoputettiin, joten oma tunnelma oli sekava, kun lähdimme radalle. Sen seurauksena tuli sitten kepeiltä virhe ja yhdeltä hypyltä kielto ja taisi sitä yliaikaakin vähän tulla. Mut tuonkin radan me suoritimme kuitenkin hyvässä yhteistyössä, joten meidän kisaura alkoi oikein mallikkaasti ja olin tosi tyytyväinen meidän suorituksiin. Toivottavasti syksyllä, kun alamme enemmän kisaamaan, jännitän vähemmän, jotta keskittyminen itse suoritukseen olisi parempi.

Eilen osallistuin sitten agilityn erilliskurssille, joka oli tarkoitettu sm-kisoihin lähtijöille. Alussa kun tutustuttiin rataan ja siellä oli vaikka mitä pyöritystä, niin ajattelin, että tästä ei tule mitään, mutta kyllähän siitä tuli. Me pärjättiin mun mielestä ihan hyvin eikä hirveästi hävitty niille kokeneemmille koirakoille. Kouluttaja tosin antoi mulle kovasti palautetta täällä-sanan käytöstä (siitä olen kuullut ennenkin). Kuulemma suoritus oli tottelevaisuuskoulutuksen ja agilityn välimuoto...Manu ei siis karannut väärille esteille, kun pidin sitä tiukasti otteessani käskyillä. Kouluttaja oli vaativa ja käski mua ohjaamaan niin kuin hän halusi ja niin vaan sieltä syntyi tulosta. Lopussa hän oli vielä tyytymätön meidän vauhtiin ja käski palkkaamaan lelulla ja niinpä sitä vauhtiakin meistä löytyi. Eniten olin tyytyväinen siihen, että sain Manut todellakin pyöritettyä vaikeissa kuvioissa. Mullahan on haasteena oman kropan hallinta. Useinkaan en saa toteutettua haluttua ohjauskuviota, kun mun kroppa vaan ei pyöri oikein, mut nyt saatiin sitäkin sit vähän taipumaan. Ja hyvin onnellinen olen siitä, että Manu suoritti kepit oikein, vaikka sisäänmeno oli todella hankala. Siis koira piti kuljettaa toiseen suuntaan hypätyltä hypyltä kepeille ja mun piti sit vielä ohjata Manu sisään "väärältä" puolelta. Kaikin puolin olen siis todella tyytyväinen eiliseen koulutukseen ja osallistun kyllä toistekin tällaiselle erilliskurssille. Vähänhän se maksaa, mutta enemmän siinä saa koulutusaikaa, kun normaalisti omassa ryhmässä. Kouluttaja vielä lähtiessä toivoi, että näkee meidät vielä tulevaisuudessakin agikentillä eli hänkin tykkäsi meidän menosta! Kivaa siis oli ja koulutus antoi taas vähän itseluottamusta, että kyllä me pystytään.

Manu on korkannut myös uintikauden ja onkin päässyt useamman kerran päivässä uimaan. Luka ei oikein tästä helteestä välitä ja minä toivoisinkin, että ilmat vähän viilenisivät. Meidän asunto kun on niin hirmuisen kuuma tällaisilla helteillä.

Luka on kovasti opetellut syömään kiinteitä ja on myös hyvin kiinnostunut Manusta. Tässä Manu onkin pyydetty pöytään "viihdyttämään" meidän pikkupoikaa. Luka kun välillä vain kurkottelee syöttötuolista alaspäin tuijoitellen Manua tai milloin mitäkin. Useimmiten nähtävästi välttääkseen syömisen.

...sinne se Manu pujahti takapihalle...

...ja ruokailuhetken lopputulos on se, että Manu saa Lukan iloksi nuolla lautasen...me taidamme oikein opettaa Lukalle, että  ruoan antaminen Manulle on ihan ok...kadutaankohan tätä vielä joku päivä

...hauskaa oli!

Niin, ja ollaan me kokeiltu taas verijälkeäkin. Tein yhden jäljen toukokuun loppupuolella. Manulla oli vähän liikaa kierroksia jäljelle lähdettäessä, joten lähtökohdat eivät olleet ihan suotuisat suoritusta ajatellen. Mut Manu kuitenkin suoritti jäljen ja löysi kaadolle ihan itsenäisesti, mutta vauhtia oli liikaa eikä makuuta merkattu mitenkään, vaan paahdettiin vauhdilla ohi. Saas nähdä, saanko vielä tehtyä jälkeä. Kivahan se olisi sitä vähän treenata ja ehkä joskus mennä kokeeseen kokeilemaan.