Käytiin taas tänään agilityä harjoittelemassa ja kivaa oli. Tosin pakko myöntää, että minä olen aikamoisen kömpelö häseltäjä radalla - Manukin jää mulle mennen tullen kakkoseksi - sen tehtävänä on sitten ihmetellä, että mitä se emäntä touhuaa ja haluaa. Tänään harjoittelimme hyppyjä. Aluksi kolme estettä oli rinnakkain ja koiran piti tulla aina välistä pois ja hypätä este minun puoleltani. Siinä meillä meni melko hyvin, tosin mun ohjaus ei oikein ollut sujuvaa, joten onnistumiset meni ihan Manun ja mun huutelun piikkiin. Mä juoksentelen kumarassa, joten tuo mun selkäkin pitäisi saada suoremmaksi.

Sitten harjoittelimme rataa niin, että hypättiin kaksi estettä ja sitten mutka ja kaksi estettä ja sitten taas mutka ja kaksi estettä ja sitten vielä mutka ja yksi hyppy. Aluksi harjoittelimme tätä lyhyemmässä pätkässä, mutta lopuksi teimme sitten sarjan kokonaan. Aluksi Manu ei meinannut pysyä paikallaan, vaan haukkui ja karkasi radalle, mutta lopussa paikalla olo sujui jo paremmin. Manu meinasi aina mutkassa tulla esteen väleistä pois, joten jouduin menemään aika syvälle, että sain Manut kiertämään toiselle esteelle. Tosin pari kertaa ihan vahingossa tajusin käyttää molempia käsiä ohjaamisessa, jolloin koira aika hyvin kiersi hyppäämään seuraavan esteen, jolloin mun ei tarvinnut seurata sitä niin syvälle. Lisäksi ohjaaja sanoi, että jätän koiraa mun taakse, jolloin se automaattisesti seuraa mua, joten mun pitäisi enemmän mennä koiran kanssa eikä häseltää edellä. Juostessani kumarassa yritin katsoa Manua, joka siis oli mun jäljessä, joten en nähnyt missä menin, ja näinpä sitten juoksin päin esteitä. Muilla oli sitten hauskaa, kun törmäilin.

Tuosta törmäilystä huolimatta meillä oli tosi kivaa ja jonkun kerran myös onnistuimmekin radalla. Manu oli koko ajan hyväntuulinen ja innokas, joten sen kanssa oli mukava touhuta, vaikka muutamaan otteeseen se räksyttäen radalle karkasikin.

Viikonloppuna ajelen kasvattajan luo katsomaan Manun pentuja - aivan mahtavaa päästä näkemään pikkuiset pennut. Voi olla, että tulee itsellekin pentukuume (tosin sellainen on tainnut olla koko ajan), mutta vielä ei ole meidän aika ottaa toista koirulia. Täytyy katsoa, jos joskus tulevaisuudessa Manu saisi kaverin, mutta vielä se saa olla meidän perheen ainokainen.