Vietettiin lauantai ja sunnuntai mökillä luonnonhelmassa. Tämä mökkeily oli Manulle taas uusi kokemus, mutta koira kyllä nautti mökkielämästä täydestä sydämestään ja nyt se on sitten koisannut täällä kotona koko sen ajan, mitä täällä olemme ehtineet olemaan –  ei ole tosiaan kukaan tuonut lelua retuutettavaksi tänä iltana! Mökillä tosin lelua tuotiin aina, kun vain siihen oli tilaisuus...

 

Kun päästiin mökille, niin koira otti pihan heti omakseen. Se juoksenteli pihalla onnessaan. Mökissäkin Manu viihtyi, vaikka vähän huonommin. Yö meni hyvin ja pääasiassa Manu koisasi omassa häkissään. Sunnuntaina Manu ei oikein enää halunnut mennä mökkiin sisälle, kun se vähän pelkäsi, että se teljetään sinne ja se joutuu katsomaan ikkunasta, kun me paiskimme hommia. Hommien teko kun ei tuon aina valmiin partiolaisen kanssa oikein onnistu – se kun osallistuu niin suurella intohimolla kaikkeen, niin on parempi, että se on sisällä silloin, kun teräaseita on työvälineinä.

 

Silloin kun hommia ei paiskittu, sai Manu nautiskella mökkielämästä täydestä sydämestään. Voi sitä onnea, kun se sai kipittää pihalla uuden frisbeen perässä. Kivaa oli myös, kun joku pumppasi kaivosta vettä ja Manu sai olla mukana saalistamassa ämpäriin suihkuavaa vesisuihkua. Ja tänään oli vielä ihanampi päivä, kun Manu pääsi uimaan. Me oltiin ostettu Manulle pelastusliivit, kun ajattelimme, että olisi kiva lähteä soutelemaan porukalla. Ennen veneellä lähtöä sai Manu kuitenkin pulahtaa järveen pelastusliivit päällä ja kymmenen metrin liina koiraan kiinnitettynä. Vapaana Manua ei uskalla päästää uimaan, kun se ei tule takaisin, ja kun sillä on tapana haukkua ja räiskiä vettä ja niellä sitä, niin hukkumisvaaran takia Manu saa uida vain narunjatkona. Manu nautti uimisesta todella paljon eikä olisi yllättäen tullut pois vedestä mistään hinnasta.

 

No, kun sain Manun taas kuivalle maalle, niin kokeilimme soutuveneilyä. Manu lähti veneessä sellaisille kierroksille, että veneily Manun osalta päättyi hyvin lyhyeen. Manu huusi suoraa huutoa, kun airot upposivat veteen. Manu olisi halunnut päästä metsästämään airoja veteen eikä voinut hyväksyä, että pidin sitä kiinni, joten siitä syntyi koiran puolelta aivan käsittämätön huuto. Ääni oli sellainen, että muut mökkeilijät olisivat voineet soittaa poliisit epäillen eläinrääkkäystä, joten oli parasta vain palata muutaman metrin soutamisen jälkeen takaisin rantaan ja kantaa koira pois järven läheltä. Voipi olla, että Manu oli elämänsä ensimmäistä ja viimeistä kertaa veneilemässä, sellaiseen kiihkoon se itsensä veneessä ajoi. Usein saan ajatella, et kuinka ihana koira tuo meidän Manuski on ja kuinka kiva sen kanssa on touhuta ja harrastaa. Mut kun koira ei tietty voi olla täydellinen, niin sitten pitää olla vedenäärellä ihan ääripään koira ja mennä sellaiseen tilaan, jolloin ei ole mitään mahdollisuuksia saada sitä hallintaan. En tiedä, et mitä olisin voinut veneessä tehdä, saadakseni Manun kierrokset alemmaksi. Pidin sitä sylissä ja yritin rauhoittaa. Koira olikin melko rauhassa, kun airot eivät liikkuneet, mut heti, kun airot heilahtivat, lähti koira kierroksille ja karmiva huuto alkoi. Koira pääsi sitten mökkiin jäähdyttelemään tunteitaan ja me lähdimme kaksistaan soutelemaan ja katselemaan, minne olimme oikein saapuneet mökkeilemään. Ilma oli oikein kiva ja oli kiva päästä pitkästä aikaa soutelemaan järvelle. Kun tulimme takaisin, niin vähän jännitti, että niinköhän Manu kirmaa ensimmäisenä järvelle, mutta onneksi frisbee vei voiton ja Manua pystyi uintireissunkin jälkeen pitämään mökinpihalla vapaana. Hyvä niin, koska olisi ollut tosi ikävää, jos siltä olisi jouduttu ottamaan tuo vapaus pois.

 

Ei niin kivasta veneilyepisodista huolimatta mökkireissu oli oikein kiva ja sinne lähdetään toistekin. Tässä vielä joitakin kuvia Manusta niin ihanan firsbeen kanssa.