perjantai, 10. kesäkuu 2011

Ei otsikkoa

Blogihiljaisuuden aikana minä ja Manu olemme korkanneet kisakentät. Osallistuimme Manun kanssa JAT:n kisoihin toukokuussa. Ensimmäisestä radasta tuli hylkäys. Rata sujui muuten täydellisesti (siis meidän tasolle), mutta ohjasin kropallani Manut väärään päähän putkea. Muuten rata meni hyvässä vauhdissa ja mahtavassa yhteistyössä. Toiselle radalle lähdimme ekoina ja mulla kesti Manun haku vähän liian kauan ja mua hoputettiin, joten oma tunnelma oli sekava, kun lähdimme radalle. Sen seurauksena tuli sitten kepeiltä virhe ja yhdeltä hypyltä kielto ja taisi sitä yliaikaakin vähän tulla. Mut tuonkin radan me suoritimme kuitenkin hyvässä yhteistyössä, joten meidän kisaura alkoi oikein mallikkaasti ja olin tosi tyytyväinen meidän suorituksiin. Toivottavasti syksyllä, kun alamme enemmän kisaamaan, jännitän vähemmän, jotta keskittyminen itse suoritukseen olisi parempi.

Eilen osallistuin sitten agilityn erilliskurssille, joka oli tarkoitettu sm-kisoihin lähtijöille. Alussa kun tutustuttiin rataan ja siellä oli vaikka mitä pyöritystä, niin ajattelin, että tästä ei tule mitään, mutta kyllähän siitä tuli. Me pärjättiin mun mielestä ihan hyvin eikä hirveästi hävitty niille kokeneemmille koirakoille. Kouluttaja tosin antoi mulle kovasti palautetta täällä-sanan käytöstä (siitä olen kuullut ennenkin). Kuulemma suoritus oli tottelevaisuuskoulutuksen ja agilityn välimuoto...Manu ei siis karannut väärille esteille, kun pidin sitä tiukasti otteessani käskyillä. Kouluttaja oli vaativa ja käski mua ohjaamaan niin kuin hän halusi ja niin vaan sieltä syntyi tulosta. Lopussa hän oli vielä tyytymätön meidän vauhtiin ja käski palkkaamaan lelulla ja niinpä sitä vauhtiakin meistä löytyi. Eniten olin tyytyväinen siihen, että sain Manut todellakin pyöritettyä vaikeissa kuvioissa. Mullahan on haasteena oman kropan hallinta. Useinkaan en saa toteutettua haluttua ohjauskuviota, kun mun kroppa vaan ei pyöri oikein, mut nyt saatiin sitäkin sit vähän taipumaan. Ja hyvin onnellinen olen siitä, että Manu suoritti kepit oikein, vaikka sisäänmeno oli todella hankala. Siis koira piti kuljettaa toiseen suuntaan hypätyltä hypyltä kepeille ja mun piti sit vielä ohjata Manu sisään "väärältä" puolelta. Kaikin puolin olen siis todella tyytyväinen eiliseen koulutukseen ja osallistun kyllä toistekin tällaiselle erilliskurssille. Vähänhän se maksaa, mutta enemmän siinä saa koulutusaikaa, kun normaalisti omassa ryhmässä. Kouluttaja vielä lähtiessä toivoi, että näkee meidät vielä tulevaisuudessakin agikentillä eli hänkin tykkäsi meidän menosta! Kivaa siis oli ja koulutus antoi taas vähän itseluottamusta, että kyllä me pystytään.

Manu on korkannut myös uintikauden ja onkin päässyt useamman kerran päivässä uimaan. Luka ei oikein tästä helteestä välitä ja minä toivoisinkin, että ilmat vähän viilenisivät. Meidän asunto kun on niin hirmuisen kuuma tällaisilla helteillä.

Luka on kovasti opetellut syömään kiinteitä ja on myös hyvin kiinnostunut Manusta. Tässä Manu onkin pyydetty pöytään "viihdyttämään" meidän pikkupoikaa. Luka kun välillä vain kurkottelee syöttötuolista alaspäin tuijoitellen Manua tai milloin mitäkin. Useimmiten nähtävästi välttääkseen syömisen.

...sinne se Manu pujahti takapihalle...

...ja ruokailuhetken lopputulos on se, että Manu saa Lukan iloksi nuolla lautasen...me taidamme oikein opettaa Lukalle, että  ruoan antaminen Manulle on ihan ok...kadutaankohan tätä vielä joku päivä

...hauskaa oli!

Niin, ja ollaan me kokeiltu taas verijälkeäkin. Tein yhden jäljen toukokuun loppupuolella. Manulla oli vähän liikaa kierroksia jäljelle lähdettäessä, joten lähtökohdat eivät olleet ihan suotuisat suoritusta ajatellen. Mut Manu kuitenkin suoritti jäljen ja löysi kaadolle ihan itsenäisesti, mutta vauhtia oli liikaa eikä makuuta merkattu mitenkään, vaan paahdettiin vauhdilla ohi. Saas nähdä, saanko vielä tehtyä jälkeä. Kivahan se olisi sitä vähän treenata ja ehkä joskus mennä kokeeseen kokeilemaan.

lauantai, 14. toukokuu 2011

Ei otsikkoa

Manulle kuuluu edelleen hyvää, vaikka blogi ei oikein päivitykään. Agilityä treenataan edelleen ja pari viikkoa sitten harjoituksissa teimme Manun kanssa ykkösluokan kisaradan ekalla yrityksellä puhtaasti - oli se hienoa!!! Mehän voisimme jo kisaamaankin kaiketi lähteä ja saatetaan kisailu aloittaakin tänä keväänä, jos vaan kaikki menee hyvin. Tosin suoritusvarmuus ei ole ihan huippuluokkaa, mutta ollaan me kuitenkin kehitytty ihan hurjasti nyt tänä keväänä - ja ei ainoastaan mun vaan ihan meidän kouluttajankin mielestä.

Nyt kun on ollut lämpöisiä kevätpäiviä niin menimme myös yksi ilta mun vanhempien luo kylään ja Manu pääsi leikkimään vähän isommalle pihalle. Meidän piha kun on Manun leikkeihin aivan liian pieni. Voi sitä riemua, kun Manu sai juosta lelun perässä. Tässä joitakin kuvia tuolta illalta.

Ja sitten vielä kuvia Manusta leikkimässä pulloaktivointilelulla. Manu on kyllä tosi taitava tämän pullon käsittelyssä - namut ei pullossa kauan vanhene.

keskiviikko, 6. huhtikuu 2011

Ei otsikkoa

Päivitetäänpäs taas meidän kuulumisia. On jäänyt blogiin kirjoittelu vähän vähemmälle, kun tuo meidän pikkumies pitää mut kiireisenä. Nyt jostain syystä se on parina päivänä jopa nukkunut, joten mullekin on jäänyt vähän omaa aikaa. Nukkuminen kun on ollut tuon meidän pikkumiehen mielestä yliarvostettua.  Toivotaan, että hän alkaisi pikkuhiljaa arvostamaan pitempiäkin lepohetkiä…mä tottavie jo niitä kaipasin – ainakin öisin.

Vaikka blogiin kirjoittelu on jäänyt, niin Manua ei ole unohdettu. Meidän agilityharrastus jatkuu ja nykyään treenaamme yhdestä kolmeen kertaa viikossa. Siis ainakin käymme ryhmätreeneissä maanantaisin ja sen lisäksi yritän päästä yhdestä kahteen kertaan yksin treenaamaan kotiläksyjä, joita kyllä kiitettävästi meille on kertynyt… Mut edistystäkin on tapahtunut ja nykyään Manun kanssa pystyy treenaamaan myös niin, että muita koiria on samalla kentällä, kunhan ei nyt ihan liki ole ja muutenkin olemme päässeet eteenpäin monessa jutussa. Manu on oikein hieno agiliitokoira ja pystyisi varmasti parempaan kuin millä tasolla nyt ollaan, mutta minä taidan olla aikas kömpelö ohjaaja. Mun jalat on sekaisin heti, kun pitäis joku kuvio saada tehtyä ja viimeksi tajusin, että yrittäessäni pyörittää Manua esteeltä toiselle parilla peräkkäisellä valssilla, en enää nähnyt koiraa enkä esteitä siinä pyöriessäni– väsynytkin tosin olin, että toivottavasti paremmalla nukkumisella pääsen myös minä parempiin tuloksiin. Ainakin tänään sain sen kuvion onnistumaan yksin treenatessa paremmin…ei auta kuin yrittää saada oma kroppa hallintaan ja muistaa, et mun pitäis nähdä se koira, kun teen niitä kuvioita…

Olin nyt sunnuntaina keppikurssilla ja siellä sitten huvikseni tein pitkästä aikaa tokoliikkeitä ja yllättäen Manu teki ne oikein mahtavasti. Seuraaminen onnistui agilityesteistä huolimatta ja täyskäännöskin tehtiin oikein hienosti seuraten. Lisäksi liikkeestä mentiin maahan, istumaan ja jäätiin seisomaan ilman virheen virhettä, vaikka edellisen kerran ollaan tokoiltu viime syksynä. Tulin tosi hyvälle mielelle Manun suorituksesta, vaikka keppitreeni ei oikein lähtenytkään sujumaan…jossain sentään onnistuttiin!

Jossain kommentissa kysyttiin koirien uima-altaasta täällä meillä päin ja tosiaan tänne Jyväskylän lähelle Leppävedelle on perustettu Koirasportti, jossa tuo allas on. Me ei olla siellä nyt sen yhden kerran jälkeen käyty, kun Manu kiihtyy siitä touhusta liikaa ja se juo liikaa sitä vettä räiskiessään. Mut kiva paikka se oli kuitenkin.

tiistai, 22. helmikuu 2011

Ei otsikkoa

Pakkanen se on vaan jaksanut paukkua ja sen takia myös meidän tämän viikon agitreenit peruttiin. Aamut ja illat ovat olleet hyvin kylmiä, mutta onneksi aurinko on aina päivällä lämmittänyt sen verran, että kunnon lenkki Manun kanssa on onnistunut. Mut kyllä mä jo haluaisin tehdä jotain muutakin kuin lenkkeillä... katotaan, jos loppuviikosta voisin jo käydä hallilla treenaamassa itsekseni.

Ei me ihan pelkästään olla hihnalenkkejä tehty, vaan Manu pääsi minun ja Mikan kanssa pitkästä aikaa Multamäen luontopolulle lenkkeilemään. Luka oli sen aikaa mummolassa hoidossa, joten minä ja Mika päästiin molemmat lenkille Manun kanssa. Luontopolkua tosin ei oltu tallattu, mutta kuljimme moottorikelkan tekemää uraa ja saimme tehtyä jonkilaisen lenkin Multamäessä. Manu nautti meidän yhteislenkistä hurjasti ja välillä se pistelikin menemään ihan hurjaa kyytiä ja välillä se sitten keskittyi riekkumaan Mikan hienoisella avustuksella.

Tässä joitakin kuvia meidän metsäretkeltä.

Niin paljon Manu näistä meidän yhteisistä retkistä tykkää, että niitä pitäisi taas vähän useammin tehdä. Toivotaan, että kevään ja kesän tullen pääsemme taas useammin metsään lenkkeilemään koko porukalla.

tiistai, 15. helmikuu 2011

Ei otsikkoa

Pakkanen on taas kiusannut meitä ja arki on ollut hieman sumplimista, kun Mika on ollut töissä ja mun on pitänyt huolehtia Manun lenkityksistä yksin eikä Lukaa ole pakkasen takia voinut viedä ulos…mä olen sitten kierrellyt mummoloissa oikein urakalla, jotta olen päässyt lenkille ilman Lukaa. Onneksi meillä on apua lähellä - kiitos siitä heille!

Viime viikon maanantaina oli vielä sen verran lämmintä, että meidän agilityryhmän ekat treenit saatiin pidettyä, mutta tämän viikon agitreenit peruttiin pakkasen takia. Saas nähdä, miten ensi viikolla käy – viikonloppuhan on vielä ainakin kylmä.

Meidän eka ryhmätreeni hallissa meni meiltä oikein kivasti. Tosin alkuun kauhistuin, kun rakensimme radan, joka ylsi ihan joka nurkkaan meidän kentällä. Jotta mitään vahinkoa ei olisi päässyt sattumaan, niin kerroin heti alkuun, että Manu käy varsinkin alkuun kuumana ja toivoin tilaa, kun me treenaamme. Siinä sitten sovimme, että yksi suorittaa rataa ja muut odottavat ulkona ja aktivoivat koiriaan siellä, koska vuoroaan odottavat koirat eivät kentällä mahtuisi tekemään mitään, vaan koirien pitäisi vaan istua nurkissa. Näin sitten saimme kaikki treenirauhan. Tosin viereisellä kentällä treenattiin yhtä aikaa ja se alkuun vähän Manua häiritsi, mutta hyvin saimme kuitenkin omat treenit tehtyä ja Manu kuunteli mua todella hyvin...vähän liian hyvin, koska unohdin radan ja ohjasin yhdessä kohtaa Manua väärin ja kieltohan sieltä sitten tuli...muuten olisi tullut ykkösluokan radalta nolla melko hyvällä vauhdilla! Pienestä töppäyksestä huolimatta olin kyllä tosi tyytyväinen meidän suoritukseen!

Meidän ohjaaja on tosi kivan oloinen ja heti alkuun hän antoi mulle tosi hyviä neuvoja Manun käsittelystä ja kuulemma se on tosi hyvä, että Manu käy kuumana. Se energia vaan pitää kanavoida oikeaan suuntaan...se on nyt sitten tavoite. Kiva kun on sellainen ohjaaja, joka ei kavahda ärrierimäistä energiaa.

Kotiläksyksi sain keinun treenausta niin, etten käske Manua odottamaan keinun kääntymistä alas, vaan annan koiran hoitaa homman. Kävin sitten viime viikolla kerran treenaamassa sitä ja se alkoi sujua tosi kivasti. Tein myös jonkinlaista rataa yksikseni ja keskellä rataakin sain keinun onnistumaan niin, etten itse käskenyt Manua pysähtymään, vaan se hoiti homman itse - nopeasti Manu sen oppi, mä olen tainnut vaan itse olla varovainen ja pysäytellyt Manua keinulla ihan turhaan ennen sitä kohtaa, missä keinu alkaa keikata. Muistin myös yksin harjoitellessani pitää oman selkäni suorana, mistä mulle annettiin treeneissä kovasti palautetta. Paljon on siis taas opittu.

Mun työkaveri oli kuvaamassa siellä agilityn epävirallisissa kisoissa oman tyttärensä suoritusta ja hän sitten kuvasi myös meitä. Tässä siis kuvapläjäys meistä epävirallisissa agilitykisoissa. Niin kuin kuvista näkyy, meillä oli tosi kivaa radalla – mä taas juoksentelin radalla onnellinen virne naamalla.

Ensin kuva Manusta ennen starttia lämmin pomppa päällä.

Sitten meidän menoa radalla...

 

...A:lle saatiin onnistunut takaaleikkaus...

...kontaktin varmistelua...

...ja taas edetään...

...ja sitten palkkio hienosta suorituksesta!

...ja sitten söpöstelyä kaikessa karvassa...trimmipöydällä ei ole käyty sitten marraskuun