Manun elämä mullistui hieman, kun meille syntyi pieni poika 3.11. Kotiin tultiin lauantaina ilman sen suurempia suunnitelmia, miten vauva Manulle esitellään. Pyrkimyksenä oli kuitenkin, että Manu kokisi asian positiivisena. Kotiin kun tultiin, niin Manu haisteli vauvan vaatteita ja vauvaa ja taisi se yhden pusunkin ehtiä antaa. Manu käyttäytyi hyvin rauhallisesti ja kiinnostuneesti, mutta häntä oli alhaalla, joten huomasi, että Manu oli ihmeissään.

Tämän jälkeen Manu on ollut koko ajan hyvin kiinnostunut vauvasta ja ollut hyvin huolehtiva "isoveli". Manu haluaisi valvoa pienen unta ja kaikki äänähdykset se kyllä huomioi. Vauvaa Manu varoo edelleen ja sen läheisyydessä Manu on hyvin rauhallinen ja vain varovasti yrittää haistella pikkuista. Manu saa olla mukana touhussa kuten se on ollut muissakin touhuissa, joten mun imettäessä sohvalla, Manu saa tulla viereen katsomaan tai lepäilemään, jos niin haluaa. Tämän kaiken se tekee kyllä ihailtavan rauhallisesti ja varovasti. Vaipanvaihtoa Manu myös haluaa seurata tarkasti, mutta tämän se joutuu tekemään lattialta käsin.

Tänään mun sisko kävi vauvaa katsomassa ja hänen vierailun aikana Manun kierrokset vähän nousivat ja vähän roheammin Manu yritti päästä pussailemaan mun siskoa, vaikka vauva oli sylissä. Alun kierrosten jälkeen Manu kuitenkin rauhoittui ja käyttäytyi lopulta hyvin mallikelpoisesti.

Manusta kyllä huomaa, että tilanne sitä vähän stressaa ja varmasti vie aikaa, että tilanne rauhoittuu, mutta nyt olen kyllä tyytyväinen Manun käytökseen. Tulevaisuudessa, kun aloitetaan vaunulenkit, niin on varmasti haasteita edessä. Manu kun on tarkka tuosta vauvasta, niin varmasti remmirähjäys nostaa päätään ja voi olla, että vauhdinjakoakin pitää harjoitella, ettei Manu ala kilpailla vauhdissa vaunujen kanssa. Mutta näihin juttuihin täytyy puuttua sitten, kun sen aika on.

Mutta tällainen pieni mies meille siis tupsahti...

...ja tässä on huolehtiva "isoveikka" hommissa...

...tosin näitä hommia Manu ei valitettavasti pääse toteuttamaan kovin usein, kun makkarin oven eteen ilmestyi portti, joka on kiinni, kun vauva nukkuu ja me olemme poissa huoneesta. Tämä johtuu siitä, että Manun on mahdollista hypätä vauvansänkyyn meidän sängystä, mitä ei tietty haluta tapahtuvan.