Nyt en ole taas vähään aikaan ehtinyt päivittämään meidän kuulumisia, nähtävästi on kevään myötä laiskuus iskenyt.

Manulla oli viime viikolla vatsaongelmia ja kävimmekin eläinlääkärissä, kun Manu oksenteli ja oli niin kivuliaan oloinen. Manu tutkittiin ja lääkäri totesi, että vatsan limakalvo on ärtynyt ja siihen sitten saatiin ensiavuksi pari pistosta, jotka sitten auttoivatkin aika pian. Manu oli myös vähän aikaa tipassa, jottei se olisi kuivunut liikaa.

Ärtyminen on todennäköisesti johtunut ruoan vaihtamisesta, joten nyt sitten vaihdetaan ruoka takaisin vanhaan. Nyt meillä on sitten neljä viikkoa lääkitys päällä ja toivotaan, että sen jälkeen masu voi hyvin ja pärjätään vanhalla ruokavaliolla. Nyt Manu kuitenkin voi ihan hyvin ja ruokakin maistuu, joten aika vähällä selvittiin kuitenkin. Tosin nyt on sitten muistamista, kun pitää tunti ennen ruokaa antaa nestemäinen mahansuojalääke ja sitten taas sellaisen tunnin päästä pitää antaa happosalpaajatabletti. Manu ei ole niin innoissaan näistä lääkkeistä, mutta nyt se on jo vähän alistunut siihen ajatukseen, että sille ruutalla sitä nestettä suuhun laitetaan. Ei tarvitse enää pitää väistelevästä koirasta kiinni, vaan saa enemmän keskittyä tähtäilyyn.

Kun Manu ei ole enää osoittanut merkkejä kivusta tai sairastelusta, vaan se on ollut pirteä, niin tänään mentiin sitten agilityharkkoihin. Alkuun meinasi loppua  usko siihen, että me koskaan pystyttäisiin toimimaan tuossa hälinässä ja olinkin lähellä antaa periksi. En voinut tehdä mitään, kun koira oli kiinnostunut kaikesta muusta. No, jatkoin kuitenkin ja tein yksittäisiä esteitä kuten keppejä ja hyppyä ja pidin Manun hihnassa. No, jossain vaiheessa sain taas kontaktin koiraan ja uskalsin mennä harjoittelemaan rataa ohjaajan oppiin. Radan suoritus meni kivasti ja olin tyytyväinen siihen, että Manu oli kuulolla. Huippusuorituksia ei pystytä tekemään, kun minä en osaa, mutta pääasia on, että me tehdään jotain yhdessä ja siis tarkottaen tosiaan, että Manu kuuntelee mua eikä hörhöile muualle. Sitten harjoittelinkin yksin viime kerran rataa, jossa oli hyppyjä ja pöytä ja sitäkin pystyin treenaamaan Manu irrallaan ja meillä meni kivasti. Manu osaa tosi hienosti pysähtyä pöydälle. Mun kyllä tarvii mennä ihan pöydän lähelle, mutta silti Manu osaa hienosti jäädä paikoilleen.

Renkaan harjoitteluun ei Manulta löytynyt mitään motivaatiota samoin kuin pituuden. En saanut Manua kertaakaan tekemään näitä esteitä oikein, mutta ei voi mitään. Keinua tehtiin hihnassa ja siinä Manu oli aika hyvin kuulolla ja malttoi odottaa esteen laskeutumista sekä pysähtyä kontaktille.

Lopuksi teimme vielä pitkän radan, jossa oli alussa kaksi hyppyä, putki, sitten kolme hyppyä, pöytä, hyppy ja kepit. Alku meni tosi hyvin, mutta sitten minä hölmöilin enkä tajunnut, missä kohtaa rataa olin menossa. Loppu meni taas ihan kivasti, vaikkakaan kepit ei mennyt niin kauhean sujuvasti. Manu suoriutui radasta todella hyvin ja oli kuulolla, joten kaikki epäonnistumiset johtui ihan täysin musta. Kutsuin kesken radan koiran hätäpäissäni luokse, kun en tajunnut minne mun pitää mennä ja Manuhan tuli - teki siis just niin kuin käskin. Tää mun touhu agilityradalla on kyllä välillä niin järjetöntä - mä oon sellainen häseltäjä, etten saa mitään tehtyä sujuvasti - paljon on siis mulla opittavaa, mut toisaalta, jos vaan saan Manuun paremman kontaktin, niin kyllä mä kehtaan harjoitella ja törttöillä ja ehkä sit joku päivä jopa oppisinkin.

Me ollaan ensi viikonlopuksi lähdössä agilityleirille, mikä saattaa kyllä olla ihan katastrofi meidän osalta. Voi siis olla, että seisoskelen koko viikonlopun sivussa ja yritän saada koiran kuuntelemaan mua. En tiedä edes, mitä namuja ottaisin mukaan, kun nyt tänään ei kelvanneet nakit eikä lihapullat, mutta jostain ihme syystä frolic-palat kelpasi, joita ihan sattumalta pistin taskuun ennen lähtöä.