Taas on blogin päivittäminen jäänyt muiden kiireiden vuoksi, mutta kirjoitellaanpas taas meidän kuulumisia.

Pari viikkoa sitten käytiin Manun kanssa liitämässä ja mun suuri pelkoni toteutui ja Manu hyökkäsi toiseen koiraan kiinni. Tämä oli kyllä mun vika, koska en huomannut, että toinen koirakko oli mennyt harjoittelemaan pussia suuntaan, jonne ohjasin Manua, joten sinnehän tuo ärripurri sitten juoksi. Onneksi ei käynyt kuinkaan ja lopulta sain harjoiteltua Manun kanssa ihan kiitettävästi ja opittiin uutta, mutta käteen jäi kuitenkin pahamieli siitä, että näin pääsi käymään. Tästä kyllä opin olemaan entistä varovaisempi ja jos Manu vielä tällaisen tempun tekee, lopetan tässä agilityssä käynnin ja yritän löytää sellaisen ryhmän, jossa kaikki ei harjoittele yhtäaikaa, jolloin Manu pystyy paremmin keskittymään omaan harjoitteluun eikä tarvitse olla mustasukkainen niistä mieluisimmista esteistä. Tällä viikolla en agilityyn päässyt työkiireiden vuoksi, mutta ensi viikolla taas uudestaan. 

Ollaan käyty myös paljon metsässä lenkkeilemässä ja Manu on ollut lenkeillä oma ihana itsensä. Hyväntuulinen ja hyvin kuulolla. Lisäksi Manu on jo pitkään lenkkeillyt hihnassa ilman suurempia ärinöitä. Onkohan poitsu löytänyt sisäisen tasapainon hihnalenkeille vai mistäpäin tuulee, mutta nykyään toisten koirien ohittaminen on sujunut todella hienosti. Saas nähdä, onko tämä muutos pysyvä vai löytyykö vastaantulijoille huutelija taas joku päivä. Toivotaan, että muutos on pysyvä! Manu ei agilityssäkään ole agressiivinen toisille, vaan enemmänkin mustasukkainen esteistä. Nimittäinen Manulla ei ollut ongelmia istuskella sen koiran lähellä, jonka päälle se hyökkäsi, tämän tapauksen jälkeen, kun kukaan ei suorittanut lähietäisyydellä niitä ihanimpia esteitä.

Tänään kävimme sitten kokeilemassa viehejuoksua. Jyväskylän seudun russellit järjesti viehejuoksutapahtuman ja mehän sinne tietty ajelimme. Manu oli innoissaan heti, kun saavuimme paikalle eikä poitsu muuta nähnyt tai kuullut kuin viehekoneen ja vieheen (sekä mönkijän) , joten huutelu ja hihnassa tempoilu oli sen mukaista. Manu pääsi juoksemaan melko pitkän radan kaksi kertaa, mutta hyvin se jaksoi. Ongelmia oli vain siinä, ettei Manu meinannut antaa itseään kiinni, kun juoksu oli juostu, vaan se tempoili viheen ja mönkijän välillä yrittäen arvata, kumpi niistä lähtisi ensin liikkeelle. Mönkijän kuskille sanoin, ettei saa liikkua ja sitten kirosanojen avulla sain ääneeni sen verran vakuuttavuutta, että Manu heräsi transsista ja antoi itsensä kiinni. Manun kanssa olen huomannut, että kun se on jossain toisissa fääreissä, niin siihen ei saa otetta ellei oikeasti karju ja kovaa. Rumaltahan se kuulostaa, mutta jollainhan se on saatava takaisin maan pinnalle ainakin siksi aikaa, että sen saa turvallisesti narunjatkoksi. Loppujen lopuksi kuitenkin oli tosi mukava tapahtuma ja Manu ainakin nautti täysin rinnoin juoksemisesta, joten kyllä me lähdetään uudestaan, jos taas tällainen järjestetään.

Tässä vielä kuvia Manusta pinkomassa vieheen perässä.

Kaikista näistä ärinöistä ja hyökkäilyistä huolimatta Manu on aivan ihastuttava pieni koira täynnä suuria tunteita ja pääsääntöisesti elämä sen kanssa on täynnä positiivisia asioita ja tunteita, joten nämä ärripurrikohtaukset täytyy ottaa haasteina vastaan, joista toivottavasti ajanmittaan päästään eroon.