Käytiin taas viikonloppuna lenkkeilemässä metsässä, joten Manu pääsi taas nautiskelemaan vapaana juoksentelusta. Nyt kun Mikakin oli mukana, niin Manu uskaltautui juoksentelemaan kauempanakin meistä ja välillä tuntui, että vähän liiankin kaukana. Täytyi ihan hyödyntää vinkulelua luoksekutsuna, kun tuntui, että huudot kaikuivat kuuroille korville. Vinkulelu toimi hyvin ja sitten heiteltiinkin vähän lumipalloja, jotta koiran kontakti meihin säilyi vähän paremmin. Taisi sillä kohtaan olla jotain hyviä hajuja, kun tosiaan koira pinkoi sen kun jaloistaan pääsi. Mutta hyvin se vinkulelun vieno kutsuääni toimi ja koira kipitti taikaisin meidän luo ja jätti hajuvanan seuraamisen muille. Manu kun tosiaan normaalisti enemmänkin jäljestää meitä, kun juoksentelee itsekseen, joten tuo sen pyrähdys hajujen perään hieman yllätti meidät, mutta onneksi vinkulelu on niin ihana, että sen luo juostaan hymy huulilla.

Meidät yllätti myös neljän koiran joukko kesken lenkin. Manu oli irrallaan meidän lähellä, kun yhtäkkiä mäen nyppylän takaan juoksi kolme lapinkoiraa ja yksi sekarotuinen bison frise. Hiukan säikähdin, kun koirat oli Manu ympärillä ja selvästi huomasin, että osa lapinkoirista oli sen kokoisia, että niiden oli pakko olla uroksia. Olin jo valmis menemään väliin, ettei mitään pahempaa sattuisi, mutta kun Manu käyttäytyi siivosti, niin rauhoitun hieman. Kun toisten koirien omistajat ehti paikalle, niin vielä sit tiedustelin, et onkohan porukassa uroksia. Olisi nimittäin Manu noukittu joukosta aika nopeasti pois, mutta onneksi molemmat joukon pojat oli kastroituja, joten Manu ei kokenut niitä uhkaksi itselleen. Niinpä koirat sai vähän aikaa haistella toisiaan ja sitten jatkoimme Manun kanssa matkaa toiseen suuntaan. Ilokseni Manu lähti mielellään meidän matkaan eikä yrittänytkään päästä koirajoukon mukaan.

Tässä sitten vielä joitakin kuvia meidän metsäretkeltä.

Ensin hurjastelua polulla.

ja sitten loikkia hangessa...

ja kiihdytystä lumipallon perään...

...katse tarkasti pallossa...

...jottei pallo varmasti mene hukkaan.

Eilen käytiin taas agilityssä. Oli meidän jatko 1:sen viimeinen kerta ja meillä meni taas oikein hyvin. Tällä kertaa harjoittelimme kontaktiesteitä ja aloitimme puomilla. Manu juoksee puomin tosi sujuvasti ja nopeasti - saan tehdä kyllä töitä, jotta sen perässä pysyn - ja loppukontaktille se pysähtyi tosi mallikkaasti käskystä. Sama tapahtui A:lla. Loppukontaktille pysähdyttiin siivosti eikä kuperkeikkakaan yllättänyt. Kokeiltiin myös keinua, jota minä ja Manu ei olla päästy paljoa kokeilemaan, kun olen nähtävästi ollut aina poissa, kun keinua on harjoiteltu. Keinussakin Manu pysähtyi hyvin loppukontaktille, mutta se ei oikein meinannut hidastaa keskellä, joten sitä pitäisi sitten tulevaisuudessa harjoitella. Nyt meidän ohjaaja vielä laski keinun alas, joten Manu ei kokenut mitään äkkinäistä pudotusta keinulaudalla, vaan keinu laskeutui tasaisesti. Sivusta muiden suoritusten seuraaminen oli aluksi vaikeaa Manulle. Manu kun pääsi ensimmäisenä tekemään puomia, niin se ei sitten meinannut kestää sitä, että muut koirat menivät puomilla sen jälkeen, joten Manu hieman kertoili sivusta omia kommenttejaan, kun muut menivät puomia. Sain onneksi Manun rauhoitettua namujen voimalla ja loppuajasta Manu antoi muiden tehdä esteitä rauhassa ja se keskittyi katsekontaktin antamiseen mulle (tai kerjäämiseen). Mulla oli taas sydäntä mukana, joten namut oli ainakin mieleiset.

Mollyn ja Mannan blogissa oli kiva "haaste" ei niin onnistuneista koiraotoksista. Mulle tuli heti mieleen yksi maaliskuinen lenkki, jolloin ikuistin Manun ei niin komeana kuin meidän komistus oikeasti on