Käydäänpä taas kirjoittelemassa meidän kuulumisia... Elämä vauvaperheenä sujuu edelleen hyvin (mitä nyt mua vähän väsyttää, kun öisin hieman valvotaan) ja Manu on mitä ihanin koira. Se on ottanut tuon meidän pikkumiehen osaksi tätä perhettä eikä mitään ongelmia ole ollut. Aitaakaan ei tarvitse enää pitää makkarin ovella, koska Manu antaa vauvan olla rauhassa. Me ollaan myös aloitettu lenkkeily vaunujen kanssa ja sekin sujuu tosi hyvin. Ajattelin, että Manu alkaisi vetää hihnassa ja räyhäämään toisille koirille, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Manu kävelee reippaammin kuin aiemmin koko lenkin, mutta tosi harvoin se vetää. Nyt vaan turhanpäiväinen oikkuilu on jäänyt pois, jos suunta (pääsääntöisesti kotiinpäin) ei miellytä. Kävelytän Manua fleksissä ja meillä on onneksi rauhallisia kävelyteitä, jolloin Manu saa ison osan ajasta kulkea fleksissä vapaasti, mutta osaa tuo poitsu mennä lyhyelläkin hihnalla, jos tarve vaatii. Kerran se jopa tarjosi oma-aloitteisesti hienosti ohitusta niin, että se kiersi mun selän takaa mun vasemmalle puolelle ja ohitus tehtiin hienosti seuraten. Olken sitä pennusta pitäen palkannut sivulla kulkemisesta ja se sitä lenkillä aina välillä namun toivossa tarjoilee, jos ei mitään sen kiinnostavampaa ole ympärillä, joten sheippaus on ainakin jokseenkin onnistunut ja vierellä kulkemista osataan tarjota myös vaunujen kanssa, joten vaunuja Manu ei ihmeekseni vierasta ollenkaan. Näin vierellä kulkeminen on ainakin vapaaehtoista ja mukavaa. On tuo Manu vaan yllättänyt mut positiivisesti hienolla käytösellään!

Tässä vielä kuva Manusta vahtimassa meidän pikkumiestä.

Harrastelua me ei olla voitu aloittaa vielä, kun mä olen niin kiinni tuossa pikkumiehessä, mutta me ollaan sitten yritetty aktivoida Manua täällä kotona. Se on saanut myös uuden älypelin, josta tulikin Manulle tosi mieleinen. Se on sellainen violetti pullo, johon laitetaan nameja. Ensin Manu meinasi syödä pullon suulla olleen kumiosan, kun se yritti ratkoa peliä, ja sen jälkeen sitä pyöriteltiin vaikka miten, kunnes se hoksasi, kuinka sitä pitää tassuilla nostaa pystyy, että pullon suu on lattiaan päin, jolloin niitä namuja sieltä tippuu. Joitakin kertoja Manu tällä lelulla ehti leikkiä ennen kuin se hoksasi tän juonen ja nyt pullo tyhjenee hyvin nopeasti, joten nyt se on enemmänkin vain huvia kuin älyä vaativaa hommaa.

Tämän lisäksi Manu pääsi eilen uimaan sisäuima-altaaseen. Tänne meidän lähelle on perustettu koirille uimahalli ja sitä käytiin eilen kokeilemassa. Aluksi Manu pelkäsi paikkaa ja se vähän tärisi ja jouduin kantamaan sen altaan reunalle. Sieltä sitten vedessä ollut uittaja otti Manut syliin ja kantoi veteen. Minä sitten houkuttelin Manut takaisin rampille. Sen jälkeen sain pari kierrosta houkutella Manua altaan reunalta uimaan ja se seurasikin mua. Tämän jälkeen Manu taisi hoksata, että hänhän on uimassa ja sen jälkeen mun houkutteluja ei tarvittu, vaan koira pisteli menemään sen kuin vain sai. Vedessä ollut ohjaaja sitä välillä otti syliin ja yritti rauhoittaa. Kyllä oli paikan ihmisillä ihmettelemistä, kun Manu näytti, miten uinnista sekoava koira käyttäytyy. Jos ohjaajan ote heltyi yhtään, ponnisti Manu itsensä taas uimaan ja sitten poislähtiessä alkoi huuto, joka vaan koveni, kun Manu näki ja kuuli, kun seuraava koira pääsi uimaan. Aika nopeasti nappasin koiran ja siiryin viereeseen huoneeseen pukemaan sille takkia päälle, ei olisi mulla pinna kauan kestänyt sitä huutoa. Mut loppuhuudoista huolimatta reissu oli tosi kiva ja täytyy katsoa, jos Manua aina välistä hemmottelisi uintihetkellä.  Mieleistä se homma Manulle ainakin on.

Ja tässä sitten kuvia uintihetkestä. Ja Manulle tyypilliseen tapaan suu käy uidessa jatkuvasti...