Käytiin viikonloppuna mökkeilemässä. Lauantai olikin ihan mukavan aurinkoinen päivä ja me pystyimme viettämään aikaa pihalla. Tänään tulikin sitten vettä, joten teimme vain vähän puita ja sitten suuntasimme takaisin kotiin. Manu oli tyypilliseen tapaan touhussa mukana koko ajan, joten nyt meillä on taas täällä kotona kaikkensa mökkitouhuilulle antanut koira, joka tyytyy vain lepäilemäänHymy. Tällä kertaa otettiin hieman "kompostiaitaa" mukaan, jotta Manulta saatiin reitit järvelle suljettua. Luottamus ei kuitenkaan ollut ihan kohdillaan, joten jos Manu jäi yksinään ulos, tuli kierreltyä ikkunasta toiseen ja tarkkailtua, että missä se pikkumies viilettää. Jos olemme itse pihalla, Manu on meidän touhuissa mukana, joten silloin se ei häippäse minnekään omille teilleen ja aika hyvin se pysyi pihassa itsekseenkin, mitä nyt tänään se juuri ennen kotiinlähtöä kiersi toisen aidan ja hävisi näkyvistä. En ollut huomannut sen häviämistä, mutta sen suunta oli helppo arvata - järvelleSilmänisku. No, huutelin sitä sitten hetken ja sieltähän se koira juoksenteli takaisin. Nähtävästi se ei ollut ihan järvelle asti päässyt, kun aloin huutamaan, koska se tuli vielä takaisin. Jos se olisi uimaan päässyt, niin tietty olisin jo äänestä sen kuullut ja sieltä se olisi pitänyt ihan vedestä asti hakea - ei olisi enää luoksetulokäsky toiminutNauru, mutta nyt toimi, joten saimme huokaista helpotuksesta - ei tarvinnut lähteä perään uimaan. Korjasin sitten aitaa vähän paremmaksi, joten täytyy toivoa, että seuraavan kerran Manu ei enää löydä rakoa aidasta ja pääse kirmaamaan järven suuntaan.

Tässä taas kuvia meidän mökkikoirasta. Ensin pari kuvaa lauantailta, kun Manu sai taas leikkiä rakkaalla frisbeellään ja sitten muutama kuva jokaisen puunpilkkojan unelma-apulaisesta (jottei meidän apulaisesta tule liian hyvä kuva, niin lopuksi Manun kierrokset meni puutöissä niin yli, että se kannettiin vajasta ulos rauhoittumaan - alkoi puiden raatelu kiinnostamaan liikaa...mutta aika ison osan ajasta se käyttäytyi tosi mallikkaastiHymy)

1247493789_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247493821_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247493849_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247493872_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247493904_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247493931_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aiemmin viikolla kävimme myös pelailemassa jalkapalloa...kunta on ystävällisesti päällystänyt meidän jalkapallokentän tuollaisella hiekkatekonurmella tai jotain sinnepäin...ei se kauhean hyvässä kunnossa ole, mutta kivempihan sillä on tietty kirmailla kuin pelkällä hiekallaSilmänisku.

1247493030_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247493080_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247493121_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Viikonloppuna tuli myös vihdoin ja viimein hankittua farmariauto. Kun ei päästy Laukaan näyttelyyn, lähdimme autokaupoilleHymy. Huomenna käymme sen sitten hakemassa. Manu pääsee (tai varmastikin omasta mielestään joutuu) takakonttiin omaan häkkiinsä. Olen haaveillut koko Manun pienen iän farmarista, mutta jostain syystä se auton vaihtaminen on vain aina siirtynyt, mutta nyt se sitten tapahtuu - jihuu!!!!