Meidän vuodenvaihde sujui rauhallisesti kotioloissa. Jännitin vähän, että kuinka Manu suhtautuu raketteihin, kun lenkillä se oli aiemmin jo tässä kuussa hätkähdellyt yksittäisiä paukkuja. Kun se pauke sitten illalla alkoi, niin ensimmäisenä Manu halusi takapihalle katselemaan. Se siltä evättiin ja päätettiin lähteä yhdessä kävelemään tuohon lähelle. Manu oli ulkonan ihan innoissaan ja olisi vain halunnut mennä sinne missä pauketta kuului. Yhden perhospaukun sytyttämisenkin se näki ja Manu oli kovasti sitä mieltä, että se "valolelu" on saatava kiinni, vaikka olimme melko kaukana niistä pojista, jotka sen sytytti. Emme kuitenkaan halunneet pihalla viettää aikaa sen kauempaa kuin iltapissatus vaati, jotta ei vaan mitään sellaista tapahtuisi, joka saisi Manun säikähtämään. Puoliltaöin me menimme sitten katselmaan raketteja uimarannalle, jonne tämän meidän asuinpaikan ihmiset kokoontuvat paukuttelemaan ja juhlimaan. Manu jäi kotiin ja kun tulimme takaisin, lepäsi koira rauhassa meidän sängyllä, joten yksin ollessaankaan ei Manu tykännyt huonoa ulkoa kuuluvasta paukkeesta.

Sitten taas piristykseksi kuvia Manun touhusta. Manu on aina tykännyt juoda vettä jostain muualta kuin omasta juomakupistaan. Esim. kesällä meillä oli pieni kahluuallas pihassa Manulle, jota Manu sitten käytti juomakuppinaan - se aina pyysi päästä pihalle juomaan, kun leikkiessä tuli jano:) Nyt kun meillä on tuo joulukuusi sisällä, niin Manu on tajunnut, että tämä kuusen vesi maistuu paremmalta kuin oman juomakupin vesi...tässä kuvia Manusta juomassa kuusenjalasta.

Ensin kuusenjalkaa lähestytään varovaisesti, koska kuusenneulaset pistävät pientä koiraakin.
2195767.jpg

Sitten litkitään tarvittava määrä nestettä kuusenjalasta...
2195770.jpg

...ja sen jälkeen esitetään hyvin viatonta, ettei vain jäädä kiinni, eikä välitetä siitä, että todistusaineistoa on jäänyt ympäri kehoa:)
2195771.jpg

Kuusi pitää viedä pois ensi viikolla, joten saas nähdä, mistä Manu sen jälkeen juo:)