Käytiin tuossa maanantai-iltana Laukaassa agilityn epävirallisissa kisoissa. Me ollaan muutaman kerran tällaisissa möllikisoissa käyty ja aina onnistuttu saamaan hylky, joten tavoitteena oli tietty saada tulos…ja ekalta radalta, siis siltä helpommalta mölliradalta, me saatiinkin tulos ja oikein puhdas 0!!!!! Voi vitsi mä olin onnellinen maalissa. Ihan sujuvaa meno ei ollut, mut pitkälti se siltä näyttää, mitä meidän meno tällä hetkellä on… Manu ei ollut liian kuumana ja mun ohjaus oli määrätietoista…tosin taisin kyllä juoksennella aika paljon jäljessä. Eka radan huippu oli alun kuvioista suoriutuminen ja sitten lopun pituus, kun se oli niin hurjan pitkä ja Manu usein astuu pituusesteen päälle. Ihan ei palkintopallille päästy, vaan tultiin neljänsiksi, mut ei se haittaa, kun tuntui niin hyvältä kerrankin onnistua radalla.

Toista rataa saatiin sit odottaa oikein monta tuntia ja Manu alkoi väsähtää odotteluun – se kun ei oikein osaa rentoutua vieraassa ympäristössä. Nyt oli sit kyseessä jo kilpailevien rata ja tietty astetta haastavammat kuviot. Jo heti kun menin radalle, niin räksytys alkoi  - Manu kävi siis aikamoisilla kierroksilla varmaan ihan väsymystään. No, radalle lähdettiin ja heti alkuun koira ei pysynyt käsissä sitten ollenkaan, vaan se ryntäili sinne sun tänne. Puoli rataa mä sille karjuin (tai rääkymistä tuo kaiketi on) ja sen jälkeen alkoi sujumaan. Loppurata menikin sitten taas kivasti ja olin tosi tyytyväinen maalissa pariin onnistuneeseen takaaleikkaukseen, niiden kanssa kun meillä on ollut vähän vaikeuksia.  Kepit on meille pieni ongelma, Manu ei meinaa millään oppia kepeille menoa, vaan se pyörii ja räksyttää mulle. Sit kun saan sen sisälle ja kun otetaan kepit rauhallisesti, Manu pääsääntöisesti malttaa tehdä kepit oikein loppuun asti, mutta tuo meno kepeille on meillä kyllä ongelma. Mullahan olis kepit kotona, mut Manun kuumumisen takia en tykkään niillä paljon kotona treenata…ääni kun nousee niin nopeasti, niin en viitsi naapureita hirveällä huudolla kiusata, mut opeteltavahan nuo kepit ois, jotta edistyttäis taas vähän. Ja tästä radasta tuli sitten kolme kieltoa ja hylkäys, joten toinen tulos hienosta lopusta huolimatta jäi saamatta.

Sain houkuteltua Mikan mukaan katsomaan ja kuvaamaan meitä, mikä oli tosi mukavaa! Reissu kesti paljon kauemmin kuin osasin kuvitella, joten voipi olla, ettei Mika enää lähde mukaan, mutta kiva oli, kun nyt kuitenkin tuli mukaan. Oon nyt luvannut, etten pyytele koirajuttuihin mukaan tämän vuoden puolella…tää juttu oli sinänsä helppo luvata, kun en aio itsekään enää käydä muualla kuin agitreeneissä tämän vuoden puolella…Kuopion näyttelytkin jää laiskuuden vuoksi väliin.

Videon katselu kyllä auttaa tajuamaan, miten itse radalla toimii – mä esimerkiksi tulen kiinnittämään huomiota tuohon mun karseaan äänen käyttöön – mähän karjun ihan hirveällä äänellä siellä…taidan olla niin kierroksilla itsekin ja sitten, jos Manu yhtään meinaa karata käsistä, hyppää sydän kurkkuun, joten tuolla karjumisella pyrin varmistamaan sen, ettei Manu lähde minnekään ilman mun lupaa. On pari sen verran ikävää kokemusta taustalla, etten halua enää niitä kokea, joten tästä syystä ylikierroksilla käyvä koira pyritään pitämään käsissä kaikin keinoin ja nähtävästi äänin. No, hyvin me tokallakin radalla kerättiin itsemme, joten ei sekään ihan pieleen mennyt. Mun vain pitää saada enemmän jäitä hattuun, mut kun kaikki tuolla radalla tapahtuu niin hirveän nopeasti, niin kaksi tällaista kuumakallea radalla ei välttämättä aina ole se paras yhdistelmä. Jos Manulla olisi osaavampi ja nopeampi ohjaaja, niin Manu varmasti suoriutuisi radoista vähemmällä kuumumisella, mutta valitettavasti mun taidot ja nopeus ovat sillä tasolla kuin ne ovat, joten ei voi mitään. Ekalla radallahan Manu ei hirveästi huudellut, kun kuitenkin melko hyvin ehdin kertomaan, et minne mennään, mut tokalla radalla, varsikin alussa, meno on pelkkää huutoa (ja valitettavasti molemmin puolista).

Mut tässä radat – ja pääasiahan on, et meillä oli loppujen lopuksi tosi kivaa – koko porukalla – toivottavasti ainakin! Ja tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.