Tänä viikonloppuna mun piti olla Manun kanssa Kuopion koiranäyttelyissä urakoimassa, mutta jäipä sitten väliin, kun ensiksi en jaksanut millään trimmata Manua hieman siistimpään kuntoon ja sitten toiseksi patsastelu helteellä ulkonäyttelyssä ei tuntunut olleenkaan hyvältä vaihtoehdolta...niinpä me ollaan yritetty selvitä helteistä täällä kotosalla. Helteistä selviytyminen on pitänyt sisällään kovasti uimista...tällä kertaa Manun lisäksi myös minä ja Mika ollaan menty nauttimaan vedestä - on se vaan ollut kivaa, vaikka viilentävä vaikutus kestää hyvin, hyvin vähän aikaa.

Lauantaina käytiin Multamäen luontopolulla Laukaassa päämääränä järvenranalla sijainnut laavu, jossa saimme aivan rauhassa uiskennella häiritsemättä ketään tai kenenkään häiritsemättä meitä. Manu pääsi alkuun uimaan irrallaankin, kun oltiin itsekin vedessä, mutta kun tuo koira halusi taas uida vaan kauemmas selälle, niin päädyimme oman mielenrauhan vuoksi uittamaan Manua hihnassa. Kerran siis uin Manut kiinni ja ohjasin kaulapannasta lähemmäs rantaa, jonka jälkeen hihnan lukko napsahti.

Tänään sitten heti aamulenkillä Manu pääsi kokeilemaan ihan meidän lähelle uimarantaa, johon oli isketty kyltti "koirien uintipaikka" tai jotain sinnepäin. Mika tästä kyltistä mulle kertoi jo aiemmin ja siitä vähän purnasin, kun kuulin, että se oli veneiden pitopaikka. Mua kun on vähän korvennut, että meidän hyväpohjaisen lähirannan ovat ihmiset vallanneet, vaikka se ei mikään yleinen uimaranta olekaan, ja koirat omistajineen ovat saaneet kälppiä sitten muualle. No, kävin sitten kokeilemassa tuota koirien uimarantaa aamulenkin aluksi ja pohja oli ihan ok, vaikkakin joissain kohdissa oli isoja kiviä, joihin sitten törmäsi, kun vesi vähän sekottui. No, kiva kuitenkin, että muutaman sadan metrin päähän meistä on tullut tuollainen sallittu uintipaikka, joka on ihan ok kunnossa. Normaalistihan tarjolla on mitä ihmeellisimpiä risukoita. Tänään sitten lähdin uittamaan Manua tarkoituksena uida itsekin ja kun huomasin, että sillä ei yleisellä rannalla, joka kuitenkin ihmisten mielestä on koirilta kielletty, ei ole ketään, niin päätin menen mieluummin siihen uimaan. Eiköhän sinne kohta tule sellainen täti, joka ei kestä yhtään, että asiat eivät ole niin kuin hän haluaa ja hän sitten kertoi mulle, että tämä ranta ei ole koirien ranta. Mua vähän korpesi sen asenne ja kerroin, ettei tämä ole kyllä yleinen uimarantakaan, jossa koirien uittaminen on kielletty ja jatkoin ystävällisesti, että eiköhän me tähän molemmat mahduta, kun mun koirakin ui hihnassa. Kuulemma oltais mahduttu, mutta hän ei kestä, kun koira haukkuu. Manuhan tykkää räiskiä ja haukahdella uidessaan. No, mä siitä häippäsin, mutta en tosiaan kauas, vaan sellaisen parinkymmen metrin päähän siihen korien uittamispaikalle ja annoin Manun haukkua ihan rauhassa. Vähän mä niihin kiviin törmäsin kun menin ja tulin pois vedestä, mut ihan hyvin me pystyttiin uimaan, kun oltiin siellä hieman syvemmällä. Taidanpa siis jatkossa mennä siihen, vaikka tämä parempi ranta olisikin tyhjä, jottei tarvii näitten itseään täynnä olevien tätien kanssa haastella. Nämä valittajathan ovat aina naisia, miehet ovat jostain syystä suvaitsevaisempia.

Mut päästiin siis uimaan ja oon kyllä tosi iloinen siitä kyltistä, jossa koirien uittaminen sallitaan. Ei tarvii enää kenenkään valittaa mulle, kun Manua siinä sallitulla rannalla uitan. Ja parasta tässä tosiaan on se, että tämä ranta on ihan meidän lähellä!

Ja tässä sitten kuvia meidän Laukaan reissulta.

Ensin kirmailua luonnossa...

...ja sitten maisemakuva, jossa mun kovaa vauhtia kasvava masukin yrittää esittätyä, mutta tummat vaatteet taitaa piilottaa sen aika hyvin...

...ja sitten retken kohokohtaan eli uimiseen...ja tällä kertaa irrallaan ja pelastusliivit tukemassa uintisuoritusta...

...uintia ilman räiskeitä, mutta suu käy kuitenkin

...ja sitten vähän Mikan avustuksella räiskeistä nauttimista...

Hauskinta on ollut seurata Manun hännän käyttöä uidessa - häntä vispaa niin hirmuisesti peräsimenä, kun meidän uimamaisteri menee eteenpäin.