Tänä aamuna päätimme lähteä kävelemään hieman toisenlaisiin maisemiin ja ajoimme Laukaaseen Multamäen luontopolulle. Siellä me käytiin kerran kesällä, mutta sen  jälkeen ei olla sinne ajeltu, vaikka reittinä se on tosi mukava.

Manulla oli huomioliivi mukana ja se oli ihan hyvä valinta, kun matkalla näimme useita metsästäjiä ja luontopolun varrelta löysi meidän metsästyskoiramme kuolleen jäniksen. Manu haisteli jänistä kovasti, mutta kun otin sen pois kaulapannasta ja jatkoimme matkaa, niin Manu unohti jäniksen heti ja jatkoi reippaana meidän kanssamme, joten vielä ei metsästysvietty tainnut syttyä.

Luontopolulla ei ollut kukaan kävellyt sitten viime lumisateen, joten me tarvoimme reippaasti reittiä auki. Manulla oli vauhti päällä eikä lumihanki haitannut menoa ollenkaan. Pakko myöntää, että emännän jaloissa se rupesi tuntumaan ja loppumatkasta oli hyvä, että reitti oli ajettu jollain koneella auki ja saimme kävellä suht tasaisella ja puhtaalla alustalla. Ei mun kunto varmaan tästä tarpomisesta olis loppunut, mutta olemme tällä viikolla aloittaneet hiihtämisen ja nyt kun on jo "huimat" 18 kilometriä takana, niin se taisi painaa jaloissa vielä.

 Laavulle kun pääsimme, niin sinne oli ennättänyt lapsineen jo jotkut toiset, joten siellä emme kauan pyörineet ja Manukin oli sen hetken hihnassa, jottei me häirittäisi ketään. Loppujen lopuksi olikin hyvä, että luontopolulla retkeili muitakin, koska olin parkkeerannut auton liian lähelle ojaa enkä päässyt sieltä enää pois, kun olimme lähdössä. Toinen eturengas vain meni syvemmälle ojaan, kun yritin päästä pois. Onneksi emme kauan ehtineet yrittää kahdestaa autoa sieltä ojan reunalta, kun jo nuo toiset tulivat autoilleen ja he auttoivat meitä sen verran, että pääsimme takaisin tielle. Olin kyllä tosi onnellinen, kun he tulivat auttamaan. Olisimme varmaan kyllä saaneet apua myös läheisen retkeilykeskuksen asukkailta, koska siellä näytti olleen porukkaa juhlimassa, mutta hyvä näin. Tästä lähtien täytyy kyllä olla varovaisempi parkkeerauksessa, ettei pääse käymään samalla tavalla!

Otin kuvia reissulta, mutta nyt meillä oli pikkukamera mukana ja sillä ei meinaa saada hyviä kuvia liikkuvasta koirasta, joten iso osa kuvista on epäselviä, mutta tässä kuitenkin tunnelmia meidän retkeltä.

Manua ei tuntunut lumihanki haittaavaan, vaan koira paineli onnellisena pitkin metsää.



Jäällä oli vähemmän lunta ja sielläkin olisi ollut kiva päästellä.