Tänä viikonloppuna ollaan sitten oltu vähän aktiivisempia. Lauantai oli Manulle oikein mieluinen päivä, kun ensin tehtiin aamulenkki hyvässä säässä ja sitten se pääsi pitkästä aikaa mun vanhempien pihalle juoksentelemaan ja leikkimään - oli poitsulla kivaa! Iltapäivällä sitten vielä lähdimme Multamäen luontopolulle lenkille ja sielläkin poitsu sai juosta vapaana ja tällä kertaa se juoksentelikin oikein kiitettävästi. Ei paljon pyörinyt jaloissa, vaan kulki oma-aloitteisesti reippaammin, mutta oli kuitenkin hyvin kuulolla koko ajan. Lenkin lopuksi tehtiin vielä jälki, jonka olin lenkin aluksi käynyt metsään tekemässä. Tällä kertaa jälki oli Manulle hivenen liian haastava eikä namuja ollut tarpeeksi askelilla ja ne vähätkin, jotka olin sinne laittanut, oli täynnä muurahaisia, joten palkkaakaan Manu ei saanut kuin kahdesta astiasta, jotka olin jäljelle laittanut. Loppuun asti jälki päästiin, mutta pariin otteeseen Manu harhautui jäljeltä kunnolla ja korjasin sen menoa itse. Nyt täytyykin tehdä vähän helpompia jälkiä, jotta saadaan taas homma sujumaan.

Tänään meillä oli sitten agility pitkästä aikaa ja sekin meiltä sujui ihan hyvin. Olin jäljessä - mikä ei tietty ole mikään yllätys - mutta sain kuitenkin ohjattua ja tehtiin ihan ok ratoja. Kehuja sain siis siitä, että ohjasin, vaikka olinkin liian hidas ja tällä päättäväisellä ohjauksella sain Manut tekemään, mitä halusin. Edistystä on tapahtunut myös siinä, että kaikki koirat olivat hallissa, kun Manu treenasi eikä Manua kiinnostanut nuo muut koirat ollenkaan - hyvä me!!!!!!!!!!!!!! Tällä kertaa meidän ryhmässä on pieniä koiria ja pääasiassa narttuja. Aiemmassa ryhmässä oli pari tummaa isoa urosta, jotka myös olivat vahvaluonteisia ja valmiita huutelemaan toisille uroksille, joten Manulla ei meinannut pää kestää niiden kanssa treenausta, joten silloin sovimme, että Manun treenatessa nämä pojat ovat ulkona ettei vahinkoa pääse sattumaan. Tänään oli mukana yksi kääpiösnautseriuros, mutta sitä Manu ei koe uhkana eikä sillä ole tarvetta sen kanssa uhitella, joten tämäkin uros siedettiin hallissa ongelmitta ja kesityttiin siis itse tekemiseen. Tämä on tosi hyvää treeniä, jos joskus uskaltautuisimme kisaamaan jonnekin muualle kuin turvalliseen Laukaaseen.

Tässä vielä joitakin kuvia meidän luontopolkuretkeltä.

Ensin vähän vauhdikasta kirmailua

ja sitten hommiin, jotka vaatii vähän keskittymistä

...ensimmäinen namurasia löytyi...

...ja sitten jatkettiin matkaa keskittyneesti...

Tämä jäljestys on mukavaa vastapainoa agilitylle - ei ole tunteet niin pinnassa kuin agiradalla, vaan malttia löytyy ihan hyvin