Kävimme tänään Manun kanssa tutustumassa Haapaniemen luontopolkuun. Koska muita autoja ei ollut parkissa, annoimme Manun juosta vapaana luontopolulla ja alkuun se menikin ihan hyvin. Sitten tulimme lähelle niemenkärkeä, jossa kuului lasten ääniä ja Manu lähti juoksemaan ääntä kohden. Sain Manun tulemaan takaisin vinguttamalla vinkulelua, mutta päätimme ottaa sen hihnaan varmuuden vuoksi. Onneksi otimme, koska tulimme jyrkänteen reunalle, josta Manu olisi saattanut juosta alas - se ainakin tiputti vinkulelunsa iloisesti jyrkänteen reunalta. Pudotusta ei ollut kuin n. 10 metriä, mutta mä olin jo ihan säikkynä ja käskin Mikaa pitämään Manun pois reunalta, ettei se vaan tippuisi - mun korkeanpaikankammo taisi taas päästä valloilleen. No, luontopolku jatkui sitten sinne alas ja etsimme vinkulelua pusikosta ja Manuhan sen sieltä löysi. Se itsekin tajusi alkaa etsiä lelua sieltä rinteen juurelta, joten Manustahan saattaisi tulla hyvä hakukoira:)

Luontopolku jatkui ihan Päijänteen rantaa pitkin ja Manu meinasi koko ajan mennä veteen, mutta alkuun saimme komennettua sen jatkamaan matkaa kuivalla maalla. Vähän ajan päästä kuitenkin Manulta loppui maltti ja se meni veteen - herra päätti lähteä uimaan vastarannalle tai jotain, mutta suunta oli kuitenkin poispäin meistä eikä se uskonut käskyjä eikä vinkulelukaan kiinnostanut niin paljoa, että se olisi tullut takaisin. Siellä se räpiköi eteenpäin - onneksi suhteellisen nätisti, mutta kuitenkin aina välillä haukkuen. Koska Manu ei tullut sieltä vedestä pois millään ja kun tuntee tän meidän huippu-uimarin tavat, niin ei auttanut muu kuin heittää vaatteet pois ja lähteä sen perään. Meinasi uidessa usko loppua, kun se räpiköi siellä ja haukkui. Yritin sitä uidessa huutaakin, mikä ei tietty ollut mikään hyvä idea, koska nielin itsekin vettä. Pääsin kuitenkin Manun luo ja sain sen kaulapannasta kiinni pitäen ohjattua takaisin rantaan. Mikakin oli jo tullut mun ehkä hitaan uintivauhtini ja epätoivoisen huutelun takia veteen varmistamaan, ettei me molemmat hukuta sinne, joten oltiin sitten koko porukka märkiä loppumatka:) ja koirakin oli sitten jostain syystä koko loppumatkan hihnassa eikä se taida ihan lähivuosina vapaana kulkeakaan, jos vettä on lähellä.

Muuten reissu oli ihan mukava ja näinhän sitä oppii toimimaan erilaisissa tilanteissa - ei mene aikaa enää miettimiseen ja kauhisteluun, vaan tulee ihan toimittuakin:) Tässä kuvia meidän mukavalta ja toimintarikkaalta luontoretkeltä.

Alkumatkasta nautittiin vapauden huumasta




Jyrkänteellä yhteiskuva Mikan kanssa, kun oli hirveä hätä, missä vinkulelu on.


Vinkulelua etsimässä jyrkänteen alla.


Tässä vielä totellaan ja pysytään rannalla.


Tässä pulahdus veteen ja karkumatka alkoi. Sen verran hätä taisi olla molemmilla, ettei tämän jälkeen uintireissusta otettu kuvia.


Uintireissun jälkeen jatkettiin patikointia hihnan päässä.