Eilen osallistuin sitten agilityn erilliskurssille, joka oli tarkoitettu sm-kisoihin lähtijöille. Alussa kun tutustuttiin rataan ja siellä oli vaikka mitä pyöritystä, niin ajattelin, että tästä ei tule mitään, mutta kyllähän siitä tuli. Me pärjättiin mun mielestä ihan hyvin eikä hirveästi hävitty niille kokeneemmille koirakoille. Kouluttaja tosin antoi mulle kovasti palautetta täällä-sanan käytöstä (siitä olen kuullut ennenkin). Kuulemma suoritus oli tottelevaisuuskoulutuksen ja agilityn välimuoto...Manu ei siis karannut väärille esteille, kun pidin sitä tiukasti otteessani käskyillä. Kouluttaja oli vaativa ja käski mua ohjaamaan niin kuin hän halusi ja niin vaan sieltä syntyi tulosta. Lopussa hän oli vielä tyytymätön meidän vauhtiin ja käski palkkaamaan lelulla ja niinpä sitä vauhtiakin meistä löytyi. Eniten olin tyytyväinen siihen, että sain Manut todellakin pyöritettyä vaikeissa kuvioissa. Mullahan on haasteena oman kropan hallinta. Useinkaan en saa toteutettua haluttua ohjauskuviota, kun mun kroppa vaan ei pyöri oikein, mut nyt saatiin sitäkin sit vähän taipumaan. Ja hyvin onnellinen olen siitä, että Manu suoritti kepit oikein, vaikka sisäänmeno oli todella hankala. Siis koira piti kuljettaa toiseen suuntaan hypätyltä hypyltä kepeille ja mun piti sit vielä ohjata Manu sisään "väärältä" puolelta. Kaikin puolin olen siis todella tyytyväinen eiliseen koulutukseen ja osallistun kyllä toistekin tällaiselle erilliskurssille. Vähänhän se maksaa, mutta enemmän siinä saa koulutusaikaa, kun normaalisti omassa ryhmässä. Kouluttaja vielä lähtiessä toivoi, että näkee meidät vielä tulevaisuudessakin agikentillä eli hänkin tykkäsi meidän menosta! Kivaa siis oli ja koulutus antoi taas vähän itseluottamusta, että kyllä me pystytään.

Manu on korkannut myös uintikauden ja onkin päässyt useamman kerran päivässä uimaan. Luka ei oikein tästä helteestä välitä ja minä toivoisinkin, että ilmat vähän viilenisivät. Meidän asunto kun on niin hirmuisen kuuma tällaisilla helteillä.

Luka on kovasti opetellut syömään kiinteitä ja on myös hyvin kiinnostunut Manusta. Tässä Manu onkin pyydetty pöytään "viihdyttämään" meidän pikkupoikaa. Luka kun välillä vain kurkottelee syöttötuolista alaspäin tuijoitellen Manua tai milloin mitäkin. Useimmiten nähtävästi välttääkseen syömisen.

...sinne se Manu pujahti takapihalle...

...ja ruokailuhetken lopputulos on se, että Manu saa Lukan iloksi nuolla lautasen...me taidamme oikein opettaa Lukalle, että  ruoan antaminen Manulle on ihan ok...kadutaankohan tätä vielä joku päivä

...hauskaa oli!

Niin, ja ollaan me kokeiltu taas verijälkeäkin. Tein yhden jäljen toukokuun loppupuolella. Manulla oli vähän liikaa kierroksia jäljelle lähdettäessä, joten lähtökohdat eivät olleet ihan suotuisat suoritusta ajatellen. Mut Manu kuitenkin suoritti jäljen ja löysi kaadolle ihan itsenäisesti, mutta vauhtia oli liikaa eikä makuuta merkattu mitenkään, vaan paahdettiin vauhdilla ohi. Saas nähdä, saanko vielä tehtyä jälkeä. Kivahan se olisi sitä vähän treenata ja ehkä joskus mennä kokeeseen kokeilemaan.

Nyt kun on ollut lämpöisiä kevätpäiviä niin menimme myös yksi ilta mun vanhempien luo kylään ja Manu pääsi leikkimään vähän isommalle pihalle. Meidän piha kun on Manun leikkeihin aivan liian pieni. Voi sitä riemua, kun Manu sai juosta lelun perässä. Tässä joitakin kuvia tuolta illalta.

Ja sitten vielä kuvia Manusta leikkimässä pulloaktivointilelulla. Manu on kyllä tosi taitava tämän pullon käsittelyssä - namut ei pullossa kauan vanhene.

Päivitetäänpäs taas meidän kuulumisia. On jäänyt blogiin kirjoittelu vähän vähemmälle, kun tuo meidän pikkumies pitää mut kiireisenä. Nyt jostain syystä se on parina päivänä jopa nukkunut, joten mullekin on jäänyt vähän omaa aikaa. Nukkuminen kun on ollut tuon meidän pikkumiehen mielestä yliarvostettua.  Toivotaan, että hän alkaisi pikkuhiljaa arvostamaan pitempiäkin lepohetkiä…mä tottavie jo niitä kaipasin – ainakin öisin.

Vaikka blogiin kirjoittelu on jäänyt, niin Manua ei ole unohdettu. Meidän agilityharrastus jatkuu ja nykyään treenaamme yhdestä kolmeen kertaa viikossa. Siis ainakin käymme ryhmätreeneissä maanantaisin ja sen lisäksi yritän päästä yhdestä kahteen kertaan yksin treenaamaan kotiläksyjä, joita kyllä kiitettävästi meille on kertynyt… Mut edistystäkin on tapahtunut ja nykyään Manun kanssa pystyy treenaamaan myös niin, että muita koiria on samalla kentällä, kunhan ei nyt ihan liki ole ja muutenkin olemme päässeet eteenpäin monessa jutussa. Manu on oikein hieno agiliitokoira ja pystyisi varmasti parempaan kuin millä tasolla nyt ollaan, mutta minä taidan olla aikas kömpelö ohjaaja. Mun jalat on sekaisin heti, kun pitäis joku kuvio saada tehtyä ja viimeksi tajusin, että yrittäessäni pyörittää Manua esteeltä toiselle parilla peräkkäisellä valssilla, en enää nähnyt koiraa enkä esteitä siinä pyöriessäni– väsynytkin tosin olin, että toivottavasti paremmalla nukkumisella pääsen myös minä parempiin tuloksiin. Ainakin tänään sain sen kuvion onnistumaan yksin treenatessa paremmin…ei auta kuin yrittää saada oma kroppa hallintaan ja muistaa, et mun pitäis nähdä se koira, kun teen niitä kuvioita…

Olin nyt sunnuntaina keppikurssilla ja siellä sitten huvikseni tein pitkästä aikaa tokoliikkeitä ja yllättäen Manu teki ne oikein mahtavasti. Seuraaminen onnistui agilityesteistä huolimatta ja täyskäännöskin tehtiin oikein hienosti seuraten. Lisäksi liikkeestä mentiin maahan, istumaan ja jäätiin seisomaan ilman virheen virhettä, vaikka edellisen kerran ollaan tokoiltu viime syksynä. Tulin tosi hyvälle mielelle Manun suorituksesta, vaikka keppitreeni ei oikein lähtenytkään sujumaan…jossain sentään onnistuttiin!

Jossain kommentissa kysyttiin koirien uima-altaasta täällä meillä päin ja tosiaan tänne Jyväskylän lähelle Leppävedelle on perustettu Koirasportti, jossa tuo allas on. Me ei olla siellä nyt sen yhden kerran jälkeen käyty, kun Manu kiihtyy siitä touhusta liikaa ja se juo liikaa sitä vettä räiskiessään. Mut kiva paikka se oli kuitenkin.

Ei me ihan pelkästään olla hihnalenkkejä tehty, vaan Manu pääsi minun ja Mikan kanssa pitkästä aikaa Multamäen luontopolulle lenkkeilemään. Luka oli sen aikaa mummolassa hoidossa, joten minä ja Mika päästiin molemmat lenkille Manun kanssa. Luontopolkua tosin ei oltu tallattu, mutta kuljimme moottorikelkan tekemää uraa ja saimme tehtyä jonkilaisen lenkin Multamäessä. Manu nautti meidän yhteislenkistä hurjasti ja välillä se pistelikin menemään ihan hurjaa kyytiä ja välillä se sitten keskittyi riekkumaan Mikan hienoisella avustuksella.

Tässä joitakin kuvia meidän metsäretkeltä.

Niin paljon Manu näistä meidän yhteisistä retkistä tykkää, että niitä pitäisi taas vähän useammin tehdä. Toivotaan, että kevään ja kesän tullen pääsemme taas useammin metsään lenkkeilemään koko porukalla.

Pakkanen on taas kiusannut meitä ja arki on ollut hieman sumplimista, kun Mika on ollut töissä ja mun on pitänyt huolehtia Manun lenkityksistä yksin eikä Lukaa ole pakkasen takia voinut viedä ulos…mä olen sitten kierrellyt mummoloissa oikein urakalla, jotta olen päässyt lenkille ilman Lukaa. Onneksi meillä on apua lähellä - kiitos siitä heille!

Viime viikon maanantaina oli vielä sen verran lämmintä, että meidän agilityryhmän ekat treenit saatiin pidettyä, mutta tämän viikon agitreenit peruttiin pakkasen takia. Saas nähdä, miten ensi viikolla käy – viikonloppuhan on vielä ainakin kylmä.

Meidän eka ryhmätreeni hallissa meni meiltä oikein kivasti. Tosin alkuun kauhistuin, kun rakensimme radan, joka ylsi ihan joka nurkkaan meidän kentällä. Jotta mitään vahinkoa ei olisi päässyt sattumaan, niin kerroin heti alkuun, että Manu käy varsinkin alkuun kuumana ja toivoin tilaa, kun me treenaamme. Siinä sitten sovimme, että yksi suorittaa rataa ja muut odottavat ulkona ja aktivoivat koiriaan siellä, koska vuoroaan odottavat koirat eivät kentällä mahtuisi tekemään mitään, vaan koirien pitäisi vaan istua nurkissa. Näin sitten saimme kaikki treenirauhan. Tosin viereisellä kentällä treenattiin yhtä aikaa ja se alkuun vähän Manua häiritsi, mutta hyvin saimme kuitenkin omat treenit tehtyä ja Manu kuunteli mua todella hyvin...vähän liian hyvin, koska unohdin radan ja ohjasin yhdessä kohtaa Manua väärin ja kieltohan sieltä sitten tuli...muuten olisi tullut ykkösluokan radalta nolla melko hyvällä vauhdilla! Pienestä töppäyksestä huolimatta olin kyllä tosi tyytyväinen meidän suoritukseen!

Meidän ohjaaja on tosi kivan oloinen ja heti alkuun hän antoi mulle tosi hyviä neuvoja Manun käsittelystä ja kuulemma se on tosi hyvä, että Manu käy kuumana. Se energia vaan pitää kanavoida oikeaan suuntaan...se on nyt sitten tavoite. Kiva kun on sellainen ohjaaja, joka ei kavahda ärrierimäistä energiaa.

Kotiläksyksi sain keinun treenausta niin, etten käske Manua odottamaan keinun kääntymistä alas, vaan annan koiran hoitaa homman. Kävin sitten viime viikolla kerran treenaamassa sitä ja se alkoi sujua tosi kivasti. Tein myös jonkinlaista rataa yksikseni ja keskellä rataakin sain keinun onnistumaan niin, etten itse käskenyt Manua pysähtymään, vaan se hoiti homman itse - nopeasti Manu sen oppi, mä olen tainnut vaan itse olla varovainen ja pysäytellyt Manua keinulla ihan turhaan ennen sitä kohtaa, missä keinu alkaa keikata. Muistin myös yksin harjoitellessani pitää oman selkäni suorana, mistä mulle annettiin treeneissä kovasti palautetta. Paljon on siis taas opittu.

Mun työkaveri oli kuvaamassa siellä agilityn epävirallisissa kisoissa oman tyttärensä suoritusta ja hän sitten kuvasi myös meitä. Tässä siis kuvapläjäys meistä epävirallisissa agilitykisoissa. Niin kuin kuvista näkyy, meillä oli tosi kivaa radalla – mä taas juoksentelin radalla onnellinen virne naamalla.

Ensin kuva Manusta ennen starttia lämmin pomppa päällä.

Sitten meidän menoa radalla...

...A:lle saatiin onnistunut takaaleikkaus...

...kontaktin varmistelua...

...ja taas edetään...

...ja sitten palkkio hienosta suorituksesta!

...ja sitten söpöstelyä kaikessa karvassa...trimmipöydällä ei ole käyty sitten marraskuun

Tällä viikolla olemme Manun kanssa hieman liidelleet. Tosiaan käytiin kahdestaan treenailemassa maanantaina ja torstaina ja sitten lauantaina oli epäviralliset agilitykisat JAT:n uudessa hallissa. Osallistuin aloittelijoiden radalle, jossa ei ollut keinua, rengasta eikä keppejä. Radan sai halutessaan vielä uusia ja minä tietty halusin tehdä radan kahteen kertaan.

Ekalla kerralla teimme puhtaan radan melko nopeasti. Yksi pieni moka meinasi tapahtua, kun loppusuoralla Manu meinasi hypätä väärän esteen. Sain Manut muuttamaan suuntaa huutamalla ”ei mene” . Manu siis kääntyi katsomaan mua kuultuaan tuon ja teki sen jälkeen niin kuin ohjasin. Olin tosi iloinen radasta, koska Manu kuunteli mua todella hyvin ja eteni reippaasti. Uusinta meni meiltä sitten vähän heikommin ja Manu ensinnäkin karkasi lähdössä ja sitten vielä taisin ohjata huonosti ja se juoksi A-esteen ohi, mutta palasi hyvin korjaamaan tilanteen kutsusta. Loppu meni tällä kertaa paremmin ja sain eteen –käskyllä Manut etenemään suoraan loppusuoralla. Toisellakin kertaa mulla oli koko ajan hyvä tunne, että Manu seurasi mun ohjausta.

Me tulimme sitten ensimmäisen kierroksen tuloksella kolmansiksi – jihuu!!! Tosin eniten mua ilostutti se, että Manu oli mulla todella hyvin halussa hallissa, jossa oli muita koiria, jotka haukkuivat ja olivat innokkaita. Mua ei pelottanut ollenkaan jättää Manua lähtöön, koska kaikki muut koirat olivat aidan toisella puolella eikä Manu ollut niistä ollenkaan edes kiinnostunut . Olen niin onnellinen niistä aidoista, jotka rajaavat kentät – meidän ryhmässä treenaamisesta saattaa tulla jotain, vaikka viereisellä kentällä treenattaisiinkin samaan aikaan. Huomenna tosiaan sitten alkaa meidän ryhmätreenit ja toivon, että treenaus ryhmässä sujuu hyvin. Olen ainakin tehnyt parhaani. Halli on jo tuttu Manulle tämän viikon harjoittelukertojen perusteella ja siellä ollaan oltu myös siten, että siellä on paljon muita koiria. Enempää en olisi voinut halliin tutustumisen osalta tehdä. Huomenna sitten nähdään, et miten meille käy…

Kävin tänään aamusta tutustumassa halliin ja vähän siellä treenasin. Pelasin varman päälle ja menin aamusta, niin saimme olla hallissa yksin. Manu oli todella innokas treenaaja ja ääntä lähti kyllä sen mukaisesti, mut hyvin se kuitenkin aina keskittyi tekemään ja teki ihmeen hyvin sen mitä pyysin ja tietty virheet, joita kyllä tuli, niin johtuivat mun väärästä ohjauksesta eikä Manun kierroksista. Manu siis oli koko ajan hanskassa ja seurasi mun ohjausta, vaikka aina haukkuikin, kun en pyytänyt sitä tekemään mitään. Odottaminen on vaan sille niin vaikeaa, jos se ei ole käskyn alla. Aion vielä loppuviikosta mennä hallille aamusta yksin treenaamaan ja sitten lauantaina möllikisoihin ainakin katsomaan, jotta Manu saa hallissa myös häiriöharjoitusta. Meidän ongelmahan agilityssä on se, että Manu käy kovilla kierroksilla ja silloin se ei välttämättä siedä muita poitsuja treenaamassa sen läheisyydessä. Mua siis jännittää, et pystynkö hallitsemaan Manut ryhmässä ja siten, että viereisellä kentällä treenataan yhtä aikaa. Kentät on tarkoitus erottaa aidoilla, joten se kyllä helpottaa tilannetta. Täytyy toivoa, että treenatessa omalla kentällä ei ole hirveää tunkua, vaan jokaiselle koirakolle annetaan riittävästi tilaa treenata. Vaikeinta on se, jos toisia koiria on heilumassa ja haukkumassa lähellä esteitä, joita pitäis suorittaa. Sellaista se valitettavasti on ollut, kun kunnon tilaa ei ole ollut, ja Manu ei valitettavasti sitä kestänyt. Nyt Manu on ollut lenkillä mulla halussa eikä se ole enää rähjännyt remmissä edes niille koirille, jotka ovat olleet meille vaikeita ohittaa, vaikka nämä koirat ovat Manulle huudelleetkin, joten toivon, että mulla on nyt Manuun parempi ote kuin oli aiemmin. Mut jos ryhmässä treenailu ei onnistu, niin sitten käyn tämän puoli vuotta hallilla treenaamassa itsekseni ihan huvikseni aina aamuisin ja sitten jätän agilityn kokonaan. Tämä on siis meidän viimeinen yritys...saas nähdä, et miten käy. Nyt alan siis hyödyntämään tätä mammalomailua eli voin harrastella myös aamuisin, jos saan vaan meidän Luka-pojan hoitoon.  Manulle siis on kuitenkin tulossa mukava puoli vuotta, kun se pääsee treenailemaan!

Tässä vielä kuva Manusta vahtimassa meidän pikkumiestä.

Harrastelua me ei olla voitu aloittaa vielä, kun mä olen niin kiinni tuossa pikkumiehessä, mutta me ollaan sitten yritetty aktivoida Manua täällä kotona. Se on saanut myös uuden älypelin, josta tulikin Manulle tosi mieleinen. Se on sellainen violetti pullo, johon laitetaan nameja. Ensin Manu meinasi syödä pullon suulla olleen kumiosan, kun se yritti ratkoa peliä, ja sen jälkeen sitä pyöriteltiin vaikka miten, kunnes se hoksasi, kuinka sitä pitää tassuilla nostaa pystyy, että pullon suu on lattiaan päin, jolloin niitä namuja sieltä tippuu. Joitakin kertoja Manu tällä lelulla ehti leikkiä ennen kuin se hoksasi tän juonen ja nyt pullo tyhjenee hyvin nopeasti, joten nyt se on enemmänkin vain huvia kuin älyä vaativaa hommaa.

Tämän lisäksi Manu pääsi eilen uimaan sisäuima-altaaseen. Tänne meidän lähelle on perustettu koirille uimahalli ja sitä käytiin eilen kokeilemassa. Aluksi Manu pelkäsi paikkaa ja se vähän tärisi ja jouduin kantamaan sen altaan reunalle. Sieltä sitten vedessä ollut uittaja otti Manut syliin ja kantoi veteen. Minä sitten houkuttelin Manut takaisin rampille. Sen jälkeen sain pari kierrosta houkutella Manua altaan reunalta uimaan ja se seurasikin mua. Tämän jälkeen Manu taisi hoksata, että hänhän on uimassa ja sen jälkeen mun houkutteluja ei tarvittu, vaan koira pisteli menemään sen kuin vain sai. Vedessä ollut ohjaaja sitä välillä otti syliin ja yritti rauhoittaa. Kyllä oli paikan ihmisillä ihmettelemistä, kun Manu näytti, miten uinnista sekoava koira käyttäytyy. Jos ohjaajan ote heltyi yhtään, ponnisti Manu itsensä taas uimaan ja sitten poislähtiessä alkoi huuto, joka vaan koveni, kun Manu näki ja kuuli, kun seuraava koira pääsi uimaan. Aika nopeasti nappasin koiran ja siiryin viereeseen huoneeseen pukemaan sille takkia päälle, ei olisi mulla pinna kauan kestänyt sitä huutoa. Mut loppuhuudoista huolimatta reissu oli tosi kiva ja täytyy katsoa, jos Manua aina välistä hemmottelisi uintihetkellä.  Mieleistä se homma Manulle ainakin on.

Ja tässä sitten kuvia uintihetkestä. Ja Manulle tyypilliseen tapaan suu käy uidessa jatkuvasti...

Tämän jälkeen Manu on ollut koko ajan hyvin kiinnostunut vauvasta ja ollut hyvin huolehtiva "isoveli". Manu haluaisi valvoa pienen unta ja kaikki äänähdykset se kyllä huomioi. Vauvaa Manu varoo edelleen ja sen läheisyydessä Manu on hyvin rauhallinen ja vain varovasti yrittää haistella pikkuista. Manu saa olla mukana touhussa kuten se on ollut muissakin touhuissa, joten mun imettäessä sohvalla, Manu saa tulla viereen katsomaan tai lepäilemään, jos niin haluaa. Tämän kaiken se tekee kyllä ihailtavan rauhallisesti ja varovasti. Vaipanvaihtoa Manu myös haluaa seurata tarkasti, mutta tämän se joutuu tekemään lattialta käsin.

Tänään mun sisko kävi vauvaa katsomassa ja hänen vierailun aikana Manun kierrokset vähän nousivat ja vähän roheammin Manu yritti päästä pussailemaan mun siskoa, vaikka vauva oli sylissä. Alun kierrosten jälkeen Manu kuitenkin rauhoittui ja käyttäytyi lopulta hyvin mallikelpoisesti.

Manusta kyllä huomaa, että tilanne sitä vähän stressaa ja varmasti vie aikaa, että tilanne rauhoittuu, mutta nyt olen kyllä tyytyväinen Manun käytökseen. Tulevaisuudessa, kun aloitetaan vaunulenkit, niin on varmasti haasteita edessä. Manu kun on tarkka tuosta vauvasta, niin varmasti remmirähjäys nostaa päätään ja voi olla, että vauhdinjakoakin pitää harjoitella, ettei Manu ala kilpailla vauhdissa vaunujen kanssa. Mutta näihin juttuihin täytyy puuttua sitten, kun sen aika on.

Mutta tällainen pieni mies meille siis tupsahti...

...ja tässä on huolehtiva "isoveikka" hommissa...

...tosin näitä hommia Manu ei valitettavasti pääse toteuttamaan kovin usein, kun makkarin oven eteen ilmestyi portti, joka on kiinni, kun vauva nukkuu ja me olemme poissa huoneesta. Tämä johtuu siitä, että Manun on mahdollista hypätä vauvansänkyyn meidän sängystä, mitä ei tietty haluta tapahtuvan.

Manun synttäreitä juhlitaan uusien lelujen voimin. Käytiin eilen hakemassa synttärilahja eläinkaupasta. Jätettiin lelut autoon, jotta Manu ei niitä haistaisi illalla, mutta niinpä meidän kädet haisi vinkulelulle, että koira sitten käytti osan illasta lelujen etsimiseen. Poitsun nenu on tarkka, kun on kyse uusista leluista. Tänä aamuna sitten aamulenkin ja aamuruoan jälkeen lelut haettiin autosta ja aamu onkin sujunut uusilla leluilla leikkien.

Muutoin elämä on sujunut lenkkeillen ja vähän tokoillen. Olen nyt äippälomalla ja mulla on ollut hyvin aikaa vaellella Manun kanssa. Kunto on kestänyt melko hyvin, tosin hirveän reipasta lenkkeilyä en enää jaksa, mutta metsässä on saanut vaellella ihan omaan tahtiin. Me olemme siis nauttineet joka päivä metsälenkkeilystä oikein kivassa syyssäässä! On se vain onni, että on ollut kuivaa eikä ole tullut vettä niskaan. Olisi lenkit jääneet vähän vähemmälle  huonossa säässä.

Lenkin lopuksi on sitten urheilukentällä hieman tokoiltu. Manulta sujuu nykyään liikkeestä maahan ja istumaan meno sekä seisomaan jäänti. Istumaan jäännin kanssa kun on ollut vähän haasteita, mut nykyään sekin menee oikein. Lisäksi ollaan vähän treenattu noutoa. Sekin sujuu ihan kivasti. Tosin noutokapula haetaan niin, että kapulalle tehdään pienimuotoinen hypähdys tai sitten sitä hieman tökkäistään kuonolla ennen kun se otetaan suuhun ja sitten kun tullaan vierelle, niin mä saan olla aika reipas, että ehdin ottaa kapulan käteeni ennen kun se tipahtaa Manun suusta. Paras liike Manusta on kuitenkin eteen -käsky. Jätän aina namuja fleksin päälle ja sitten treenataan muita juttuja. Lopuksi sitten lähetän Manun eteen namuille - voi sitä pienen miehen riemua, kun se vihdoin ja viimein saa luvan mennä fleksille syömään namusia. Mulla on kädessä ihan samoja namuja kun treenataan muita juttuja, mutta jotenkin ne fleksin päällä lojuvat ovat niitä parhaita, jotka olisi päästävä syömään.

Tässä vielä vanhoja kuvia meidän rakkaasta synttärisankarista.